Ohita navigaatio

Anne-Mari Koskenniemi

Olen Anne-Mari Koskenniemi Tampereelta. Katso Anne-Marin esittelyvideo.

Toimin sivutoimisena tuntiopettajana Tampereen seudun työväenopistossa. Tuntiopettajan työtä olen tehnyt vuodesta 1998 lähtien, siis yli 20 vuotta. Työväenopiston lisäksi olen samaan aikaan opettanut yksityisellä sektorilla ja parhaimmillaan olen ollut samanaikaisesti viiden eri työnantajan palveluksessa. Pätkätyöläisen silppuinen arki on siis tuttua. Tuntiopettajan tehtävä on itselleni tänä päivänä sivutoiminen, päivätyökseni teen myynti- ja asiakaspalvelutyötä kansainvälisessä pörssiyhtiössä. Olen toiminut myös auktorisoituna matkailuoppaana Tampereella.

Koulutukseltani olen hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta. AKOL:iin kuuluvassa Tampereen aikuisopettajat ry:n hallituksessa olen toiminut vuodesta 2017 lähtien, tällä hetkellä vastaan yhdistyksen rahaliikenteestä taloudenhoitajana ja postailen välillä Tampereen aikuisopettajat ry:n Facebook -ryhmään tulevista jäsentapahtumista. Itselleni on tärkeää saada suunnitella ja toteuttaa erilaisia tapahtumia yhdistyksen jäsenille.

Erityisesti sydämeni sykkii vapaansivistystyön tuntiopettajille, jotka jäävät ilman vakinaisten työntekijöiden työsuhteen tuomia työsuhde-etuja. Juuri tällä hetkellä moni tuntiopettaja pitää kevään viimeisen opetustuntinsa ja siirtyy kesän ajaksi jälleen työttömäksi työnhakijaksi. Itselläni tämän kevään viimeinen oppitunti oli 16.4.

Harrastan mehiläisten hoitamista ja lenkkeilyä.