Ohita navigaatio

”Kyllä tämä niin sillisalaattia on tämä työ”

Otsikko on autenttinen huokaus kollegan huulilta kuultuna. Saman olen kuullut useamman ammatillisen ja aikuisopettajan suusta tänä syksynä. Varmasti monessa muussakin oppilaitoksessa on viime aikoina huokailtu tähän tapaan. Opettajan työn monimuotoisuus on reformin myötä lisääntynyt voimakkaasti. Työn pirstaleisuus on työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin ongelma. Joku voi katsoa, että työtehtävien monipuolisuus on tervetullutta vaihtelua, mutta varsinkin ikääntyvä opettajakunta kokee työnsä nykyisellään stressaavana. Työhyvinvoinnin keskeisissä teorioissa hyvä työhyvinvointi syntyy työn vaatimusten ja työntekijän kykyjen oikean laisesta vastaavuudesta. Kuormitusta tuottavat kykyihin ja motivaatioon nähden sekä liian yksinkertainen että liian vaativa työ. Palaan tähän aiheeseen vielä myöhemmin tekstissä.

Työn piirteitä ja kuormitustekijöitä tarkastellaan seuraavaksi työn rakenteellisen analyysin kautta. Yritän purkaa ammatillisen/aikuisopettajan työtä ja sen kuormittavuutta osiinsa käyttäen apuvälineenä Kehittävän työntutkimuksen menetelmää. Kasvatustieteilijä Yrjö Engeström on käyttänyt kehittämäkseen mainittua metodia yhdessä eri ammattialojen työtekijöiden kanssa heidän työnsä analysointiin ja kehittämiseen. Ammattiryhmiä on käyty läpi siistijöistä lääkäreihin. Työtoiminnan rakennemalli näyttää työn organisoinnin yleiset osatekijät ja soveltuu minkä tahansa organisoidun toiminnan tarkasteluun.

Kuvion yläkolmio kuvaa yksittäisen työntekijät työsuorituksen. Tekijä muokkaa työvälineillään työnsä kohdetta ja saa aikaan aihion muuttumisen toivotun laiseksi tulokseksi. Tätä on havainnollistettu vertauksella suo, kuokka ja jussi, lopputuloksena syntyy uutta viljelysmaata. Juuri kukaan ei nykyisellään työskentele täysin yksin ja tästä syystä kuviota täydennetään lisäämällä siihen työyhteisö. Yhteisön mukana olo laajentaa kolmiota siten, että yhteisön ja tekijän välistä suhdetta sääntelemään tarvitaan kiinteät säännöt, jotka tuovat toimintaan välttämätöntä ennustettavuutta. Yhteisön lähestyy kohdetta työnjaon kautta. Kaikki eivät tee samaa, vaan työnjako mahdollistaa laajojen ja mutkikkaiden organisaatioiden tarkoituksen mukaisen toiminnan.

Työtoiminnan rakennemalli soveltuu kuvaamaan oppilaitoksen toimintaa. Kun puhutaan opettajan työhyvinvoinnista, alussa mainittuja jaksamisongelmia voidaan tutkailla tämän mallin avulla, esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta. Millaisessa kunnossa ovat tekijät ja välineet tai raatajat ja rakkineet, kuten entinen esimieheni tapasi sanoa? Ovatko tekijät tehtäviensä tasalla? Toimivatko välineet ja hallitsevatko tekijät niiden käytön? Entä sitten kohde, onko ns. opiskelija-aines muuttunut? Kohtaammeko enemmän erityisyyksiä ja haastavia opiskelijoita kuin ennen? Onko tekijän motivaation kannalta tärkeä työn tulos sellainen osaaja, jota työelämä tarvitsee ja haluaa riveihinsä? Esitän kysymyksiä rakennemallista käsin, mutta en tässä yhteydessä yritä niihin vastata. Opetustyötä tekevä lukija voi pohtia kysymyksiä omalta kohdaltaan.

AKOL ry:n järjestämällä AktiiviOPEt risteilyllä osallistujat saivat tehtäväkseen mm. miettiä omaa työssäjaksamistaan rakennekolmion avulla. Ongelmakohtia löytyi runsaasti. Työvälineistä etenkin digitaaliset työympäristöt koetaan hankaliksi. Opiskelijahallinto vie kohtuuttomasti aikaa ja tietokoneohjelmat ovat mutkikkaita ja vaikeaselkoisia. On paljon selviä toimintahäiriöitäkin. Säännöt eivät opettajien mukaan ole selkeitä ja tasapuolisia, on vaikea tietää mitä kaikkea opettajalta vaaditaan ja mikä on riittävä työpanos. Työnjako koetaan osittain epäreiluksi, työt kasautuvat tietyille tekijöille ja organisaatioissa on ”vapaamatkustajia”. Kohde eli opiskelijat vaativat enemmän ja yksilöllisempää ohjausta. Tekijät ikääntyvät ja kokevat työn silppuuntumisen vuosi vuodelta kuormittavampana. Aivot eivät taivu ”moniajoon” ja lukuisten päällekkäisten asioiden keskeneräisyyteen enää yhtä joustavasti kuin ennen. Tässä muutamia lähinnä psykososiaalista kuormitusta tuottavia tekijöitä opettajien itsensä esiin nostamina.

Tässä on käyty suppeasti läpi Kehittävän työntutkimuksen ns. aktuaalis-empiiristä osa-aluetta. Yksinkertaisesti sanottuna kyseessä on työn ja sen organisoinnin tämän hetkisten piirteiden analyysi työntekijöiden itsensä toteuttamana. Miten työ tehdään ja teetetään tässä ja nyt. Tällaisen tarkastelun ideana on pilkkoa työ osiinsa ja katsoa mitkä palaset tai niiden väliset suhteet toiminnan tuottavat eri osapuolille hankaluuksia. (Myös mitkä asiat toimivat.) Tämä tehdään kehittämisen pohjaksi. Oikeasti toimitaan johdon tilauksesta ulkopuolisen tutkijan ohjauksessa ja analyysi on aikaa vievä prosessi. Nopealla vilkaisullakin saa jo käsityksen ajatusmallin toiminnasta.

Toinen vähintään yhtä mielenkiintoinen analyysi tehdään tarkastelemalla työn historiallista kehittymistä. Aikajana osoittaa työtoiminnan kytköksen muuhun yhteiskunnalliseen kehitykseen. Työ toteuttamisen aikasidonnaista mallia voidaan kutsua paradigmaksi. Paradigma siis tarkoittaa työn tiettynä historiallisena hetkenä vallalla olevaa laajaa organisoitumisen mallia. Maailma muuttuu pienin liikahduksin kaiken aikaa ja vallitsevat paradigmat jäävät aina vääjäämättä kehityksen jalkoihin. Tekijät ja organisaatiot ovat boksin sisällä, eivätkä välttämättä havaitse ympärillään tapahtuvaa muutosta eivätkä myöskään osaa reagoida siihen riittävästi. Vanhan esimerkin mukaan sammakko kuolee vähitellen kuumenevaan vesiastiaan.

Oppilaitosmaailmassa voitaisiin puhua vanhasta luokkahuoneopetukseen ja opiskelijaryhmiin perustuvasta paradigmasta ja voimakkaasti tuloaan tekevästä digitaalisuuteen ja henkilökohtaisiin opintopolkuihin perustuvasta uudesta työn tekemisen mallista. Vanhassa organisoitumismallissa on aina nykyvaatimuksiin huonosti sopivia ja nykyistä teknologiaa puutteellisesti hyödyntäviä käytäntöjä. Esim. kiinteät opetusmateriaalit vanhenevat armotta. Aiemmin mentiin vanhoilla piirtoheitinkalvoilla, nykyisin opettajan käsiin vanhenevat PowerPointit ja PDF-tiedostot. ÄlyTV on luokassa, mutta kaikki eivät sen mahdollisuuksia osaa hyödyntää. Vanha malli ja uudistuvat käytännöt kohtaavat kouluissa ja tuovat väistämätöntä hankausta työn tekemiseen.

Paradigma-ajatteluun kuuluu toiminnan rakenteiden ajoittainen nopea ja niin sanottu destruktiivinen muutos. Uusi, vanhaan nähden ylivertainen toimintamalli syrjäyttää vanhan ja ”tuhoaa” sen totaalisesti. Tästä on esimerkkinä videovuokrausbisnes. Ennen videovuokraamoja oli lähes joka korttelissa ja vuoraaminen oli suhteellisen hankalaa. Sitten markkinoille tulivat videostriimauspalvelut. Muutamassa vuodessa koko toimiala muutti muotonsa kokonaan. Vuokraamot toivat valikoimiinsa lisää irtokarkkeja ja muita oheistuotteita, mutta peli oli menetetty. Uusi paradigma oli toimivampi kuluttajan kannalta kaikilla osa-alueilla.

Kehitystä tapahtuu myös pienin askelin ja vanhaan nojaten. Ennen opettaja heilutti karttakeppiä ja nykyisin kädessä välkkyy usein laserosoitin. Perusasia on kuitenkin sama. Ajatus oppilaitosmaailman seuraavasta ja kuka ties vanhan syrjäyttävästä toimintamallista on yhtä aikaa sekä pelottava että kiehtova. Lakien ja pykälien avulla jäykistetyt toimintajärjestelmät kykenevät vastustamaan muutosta markkinavetoisia systeemejä paremmin. Joskus saattaa silti rytistä säännellyssäkin maailmassa. Kehittävässä työntutkimuksessa kiinnitetään huomiota työssä tapahtuviin toistuviin virhetilanteisiin ja toimimattomuutta kuvaaviin heikkoihin signaaleihin. Ne kertovat muutostarpeesta. Samalla lailla pitää tarkasti havainnoida positiivisia sattumuksia ja ikään kuin vahingossa hyvin sujuneita tapahtumia työssä. Ne ovat ensimmäisiä airuita kehittyneemmästä tavasta toimia. Virheet ja poikkeukset ovat kehittämisen aineistoa.

Tässä alkaa jo olla blogi-tekstiksi mittaa, mutta yritän suuntaviivojen tasolla hahmotella kuvitteellista tulevaisuuden oppilaitosparadigmaa. Yleisopettajuus on historiaa, sama henkilö ei enää opeta, ohjaa, suunnittele, kehitä ja hallinnoi. Lähiopetusmateriaali on siirretty verkkoon ja erityisesti mobiililaitteilla käytettävään muotoon. Itseohjautuvuus on saatu toimimaan. Opiskelijaryhmiä ei ole, vaan kukin kulkee oman polkunsa alusta loppuun. Alustatalous etenee. Opettaja on ollut pääsääntöisesti oppilaitoksen työntekijä ja suuren osan työajastaan käyttänyt oppilaitoksen tiloissa tai ainakin työsuhteessa siihen. Tulevaisuuden oppilaitos on ikään kuin toiminnan kokoava ”hubi”, jolla on nykyisiin verrattuna varsin suppeat fyysiset tilat ja pieni henkilökunta käytössään. Toiminnot on viety laajasti, osaamisen kehittymisen arviointia myöten, verkkoon. Toimintaa johdetaan ja hallinnoidaan keskitetysti, mutta monet palvelut on ulkoistettu. Työsuhteessa oppilaitokseen olevien työntekijöiden määrä romahtaa. Oppilaitos ostaa opettajalta tietyt pedagogiset palvelut. Opettaja on yksityisyrittäjä tai kuuluu opetuspalveluja tarjoavaan ”talliin”. Kentällä oppilaita ohjaavat saman ammatin omaavat työntekijät, joilta oppilaitos niin ikään ostaa ohjauspalvelut. Oppimisen tuki on myös ulkoistettu. Opintosihteerit hoitavat tulevaisuuden studentoja ja wilmoja ja opiskelijoiden oma vastuullisuus on kasvanut merkittävästi. Tutkintojen määrä on vähentynyt radikaalisti ja klusterimalli on käytössä. Työelämän tarpeet huomioiden opiskelija rakentaa tutkintonsa erittäin yksilöllisesti ja poimii suoritettavat osiot laajoista ”koreista”. Tutkintojen väliset raja-aidat ovat poistuneet. Työelämä on kiinnostunut kansainvälisistä Open Badges –tyyppisistä ”osaajamerkeistä” ja palkkaa täsmäosaajia. Helsingin Sanomat haastatteli MIT:n tekoäly- ja etiikkahankkeen johtajaa Tenzin Priyadarshia (28.8.2019). Poiminta jutusta: ”Uskon, että voimme siirtää toistoon perustuvan opetuksen koneille ja ehkä käyttää enemmän aikaa syvempien kysymysten äärellä”.

Opettaja saa keskittyä ydintehtäväänsä ja pystyy pitämään itsensä ajan tasalla ja hiomaan pedagogista osaamistaan läpi työuransa. Sillisalaatti on puistatuksin muisteltavaa historiaa. Työn vaatimukset ja tekijän kapasiteetti kohtaavat. Työhyvinvointi kohenee ja opettaja tuntee hallitsevansa täydellisesti sen mitä työkseen tekee.

Onko uusi opettajuuden paradigma kauhuskenaario vai työhyvinvoinnin nykyiset ongelmat ratkaiseva malli?

Petri Karoskoski
YTM
Tampereen aikuisopettajat ry, puheenjohtaja
AKOL ry, hallituksen jäsen

Tapahtumat

Yhdistyksemme

Aikuisopettajien liitto AKOL ry:n tehtävänä on toimia aikuisopetuksen alalla toimivan jäsenistönsä oikeuksien, taloudellisen ja sosiaalisen aseman turvaamiseksi sekä ammatillisen ja järjestöllisen osaamisen kehittämiseksi.

Yhdistyksemme toimintaa hoitaa yhdistyksen puheenjohtaja ja hallitus. Aikuisopettajienliitossa on jäsenenä n. 2300 aikuisopettajaa ja -kouluttajaa jäsenyhdistyksissä.