Puoskarointi sallittua ohjauksessa?

Osaaminen on keskiössä, kun keskustellaan tulevaisuudesta. Juha Sipilän hallitus päätti parantaa maamme kilpailukykyä toteuttamalla amisreformin ja vähentämällä ammatillisen koulutuksen rahoitusta. Antti Rinteen hallitusohjelmassa koulutuksella ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymiskehitystä. Pienellä rahoituksen lisäyksellä yritetään myös korjata aiempia massiivisia määrärahaleikkauksia.

Oppimisen ja osaamisen kehittämisen ytimessä on ohjaus. Rinteen hallitusohjelma lupaa: ”Luodaan kattavat elinikäisen ohjauksen palvelut, jotta kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen ja jotta osaamisen kehittämistä ohjataan yksilön ja yhteiskunnan kannalta strategisesti. Ohjauksen avulla tuetaan myös aikuiskoulutuksessa aliedustettujen ryhmien osallistumista jatkuvaan oppimiseen.”

Mutta mitä ohjauksella tarkoitetaan? Onko se opintojen ohjausta, ammatillisen kasvun ohjausta, ammatinvalinnan ohjausta, uraohjausta, elämänhallinnan ohjausta vai kaikkea tätä?

Jussi Onnismaa on määritellyt ohjaus- ja neuvontatyön onnistuneesti: aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Tässä on ohjauksen ydin. Kun ihminen kaipaa suuntaa elämälleen tai opinnoilleen, hän haluaa keskustella, saada tietoa, uskonvahvistusta valinnoilleen, tulla kuulluksi ja hyväksytyksi yksilönä omine tarpeineen.

TE-palveluissa henkilökohtainen ohjaus on supistunut ja kuuntelevan ihmisen on korvannut sähköinen asiointi. Rahaa on säästetty siirtämällä palvelut verkkoon tai hankalasti tavoitettavan puhelinnumeron taakse. Mutta onko ohjausresurssien säästö oikeasti tuonut säästöjä yhteiskunnalle?

Kun on kysymys ihmisen elämän suurista valinnoista, ammattialan, opintojen tai työuran valinnasta, harva meistä haluaisi jättää valinnan sähköisen palvelun varaan. ”Mene opintopolku.fi –sivulle, perehdy ammatteihin ja opintoihin.”   Hyvä vaihtoehto niille, joilla on riittävä sisälukutaito ja kyky tehdä itsenäisesti päätöksiä. Valitettavasti suuri osa meistä ei kykene näin toimimaan.

Olennaisin kysymys on, kuka ohjaa ja millä ammattitaidolla. Ammatilliseksi opinto-ohjaajaksi voi pätevöityä työn ohessa ammatillisissa opettajakorkeakouluissa. Opo-koulutukseen sisäänpääsylle on tiukka seula: opettajilta edellytetään pedagogisen pätevyyden lisäksi mm. aiempaa ohjauskokemusta. Päästäksesi pätevöitymään opoksi sinun täytyy ohjata ensin ilman ohjaajan koulutusta ja osaamista. Ymmärrän, että näin varmistetaan motivaatio ja halu pätevöityä, mutta asian toinen puoli on se, että sallitaan, jopa edellytetään, että ohjaustyössä toimii tehtävään epäpäteviä ihmisiä. Puoskarointi on siis ohjauksessa sallittu?

Jokainen opettaja toimii myös ohjaajana. Pedagoginen oppimisen ohjaaminen on kuitenkin muuta kuin uravalintojen tai opintojen ohjaus. Aikuisten ohjaus on erityisen haastavaa, sillä mukana ohjauksessa on koko ohjattavan monimuotoinen elämä. Tarvitaan aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Myös ohjauksen ja ohjaajan omien rajojen tunnistamista.

Jotta elinikäinen ohjaus toimisi sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta tuloksellisesti, on ehdottoman tärkeää, että kaikilla ohjaustyötä tekevillä on työhönsä asianmukainen koulutus ja osaaminen. Siksi hallituksen olisi satsattava siihen, että opo-koulutuksen aloituspaikkoja lisätään.

Ohjaus ei voi olla alasta kiinnostuneiden kokeilukenttä vaan ammattilaisten työtä – kaikilla ohjauksen toimintasektoreilla.

Pirkko Kuhmonen,
opinto-ohjaaja, AKOL:n hallituksen jäsen