Ohita navigaatio

Tarinoita lähihoitaja-ammatinvalinnasta keski-iässä

Mistä syntyy idea ja ajatus hakea ammatilliseen koulutukseen keski-ikäisenä ja miten päätös rakentuu hakijan elämäntarinassa? Mitä koulutushakupäätös ja ammatinvalinta aikuisuudessa merkitsevät hakijalle itselleen? Aikuisopettajana olen ollut mukana haastattelemassa lähihoitajakoulutukseen hakijoita noin 20 vuotta. Tarinoiden rikkaus ja monipuolisuus on ollut minulle loputtoman ihmetyksen aihe arvioidessani koulutukseen hakevien motivaatiota, suuntautumista ja sitoutumista koulutukseen. Opettajan osuus valinnoissa on noin 15 minuutin haastattelu, missä ajassa en saanut pohdintoihini riittävästi vastauksia ja päätin ryhtyä tutkimaan asiaa. Tämän blogin teksti pohjautuu ohjausalan väitöstutkimukseeni, joka on kesken. Teen jatko-opintoja Jyväskylän yliopiston Ohjausalan koulutusyksikössä pääosin ammatillisen opettajan työni ohella.

Työurat eivät ole (enää?) lineaarisia eivätkä vakaita. Uraa suunnitellaan ja rakennetaan koko elämän ajan. Toisaalta teemme aktiivisesti itse uravalintoja; toisaalta jokin yllättävä tapahtuma, sosiaaliset tilanteet ja suhteet tai jopa jokin yhteiskunnallinen tilanne sysäävät meitä uramuutokseen. Aikuisuuden uramuutoksiin ja -valintoihin on kiinnitetty kuitenkin vielä melko vähän huomiota, vaikka erityisesti keski-iässä monet haaveilevat uudesta alasta tai ammatista ja aika moni vaihtaakin ammattia. Onko sinun urasi ollut kuvan mukainen vakaa ja itsestään eteenpäin vievä liukuporras, vai Tylypahkan portaat, jotka vievät välillä eteen- ja välillä taaksepäin, etkä koskaan voi olla varma, mihin portaat lopulta sinua johtavat?

Ajattelen uran olevan enemmänkin elämänura, kuin koulutus- tai työura. Mielestäni ura sisältää monenlaista tekemistä, kuten vapaaehtoistyötä, lasten tai tukea ja apua tarvitsevien läheisten hoivatyötä, itsensä toteuttamista, omavaraistaloutta, yrittäjyyttä ja palkkatyötä. Ura on yksilöllinen käsikirjoitus, jota kirjoitamme sekä suunnitelmallisesti ja ennakoiden, että jälkeenpäin reflektoiden tapahtumia ja ratkaisuja elämässämme. Rakennamme omaa elämäntarinaamme, annamme asioille merkityksiä, teemme valintoja ja valinnat määrittävät suunnittelua, eletyn elämän jäsennyksiä ja merkityksiä. Ajattelen myös, että identiteetti on kerronnallinen: identiteetti on kertomus itsestä etsien samana pysyvää, yhtenäisyyttä, tarkoitusta ja merkitystä, mutta myös tunnistaen muuttuvaa.

Tutkimuksessani lähihoitajakoulutukseen hakeneet kertoivat heidän itsensä kokeman ja tulkitseman elämäntarinan siitä, miten polku lähihoitaja-ammatinvalintaan ja koulutushakuun rakentui heidän elämässään. Kuvaukset sisälsivät tapahtumia ja kokemuksia, kiinnostuksen kohteita, tavoitteita ja suunnitelmia, ajatuksia ja tunteita, arviointia ja reflektointia. Ryhmittelin tarinat tarinatyypeiksi. Ryhmittelyä ohjasi kertojan koulutushaulle ja lähihoitaja-ammatinvalinnalle antama tulkinta elämänkerrallisesta merkityksestä: tapa, jolla kertoja merkityksellisti ja jäsensi koulutushakua ja lähihoitaja-ammatinvalintaa osaksi elämänkulkuaan. Kiinnitin ryhmittelyssä huomiota muun muassa siihen, mihin elämänkulun ajankohtaan kertoja liittää tarinassaan ensimmäisen merkityksellisen ajatuksen lähihoitaja-ammatin valinnasta ja kuinka kauan koulutushakuun liittyvä päätöksenteko kestää suhteessa kertojan elämänkulkuun, mitä tavoitteita kertoja kuvaa perusteluissaan tai millaisia merkityksiä kertoja liittää tarinassaan koulutushaulle. Huomioni tarinoissa kiinnittyi myös erityisesti siihen, liittääkö kertoja päätöksen koulutushausta omakohtaiseen arviointiin, vai liittyykö päätös ulkoa tulevaan määräykseen, paineeseen tai ohjaukseen ja kuinka selkiytyneenä päätös näyttäytyy tarinassa.

Tunnistin tarinoista viisi erilaista tarinatyyppiä: Aito minuus, Merkityksellinen työ, Pätevyys, Jotain tehtävä ja Ura perintönä. Aito minuus -tarinatyypissä ammatinvalinta kiinnittyy kertojan minuuteen ja identiteettiin. Kertoja kuvaa, kuinka hänellä oli jo lapsuudessa tarve hoitaa ja hoivata apua tarvitsevia, ja kuinka erilaiset vastoinkäymiset ja esteet ohjasivat hänet uralle, jossa hän ei voinut toteuttaa todellista itseään. Nyt tehty koulutushakupäätös syntyy kriisin seurauksena ja on kertojalle merkityksellinen. Tarinan kertominen on kertojalle tunteellinen kokemus.

Esimerkki tarinasta, jossa kertoja vaihtaa ammattia hyvin palkatusta asiantuntijatehtävästä hoivatyöhön:

Mä luulen, että se on ollu mulla jo sillon, se on ollu koko ajan siellä taustalla. Mutta mä oon koko ajan väkiste painanu sitä alas. Et mä oon niinkö. Mä luulen, että nyt mä pääsen toteuttamaan sitä. Mulla on semmonen, vähä niinku semmonen tunne, että nyt mä pääsen vapaaks. Tiekkö semmonen tunne. Mä en osaa selittää, mutta se on. Et se on ollu mulla aina. (Vapaaksi)

Merkityksellinen työ -tarinatyypissä koulutushakupäätös rakentuu aikuisuudessa kriisin seurauksena. Aikaisemmissa työtehtävissä työn merkitys on ollut kertojalla hukassa ja kertoja kokee, että työ oli vailla tarkoitusta. Materiaalisen vaurauden tavoitteluun sisältyy tyytymättömyyden ja tyhjyyden kokemus, ja kertoja haluaa tehdä työtä, jolla kokee olevan merkitystä. Tarinoissa on keskeistä pohdinta auttamistyön arvoista, kiinnostuksesta ja tarpeesta auttaa apua tarvitsevia.

Esimerkki tarinasta, jossa kertoja vaihtaa ammattia johtotehtävästä hoivatyöhön:

tuli se, että niinkun, että tässä ei oo niinku, minun työssä ni ei oo oikeestaa mitää järkee. Että täähän on tämmöstä laatikkojen siirtelyä. Et ei tää oo tärkeetä. [] Mä haluan niinku jotain niinku ihmisläheistä työtä. [] Niinku tavallaa ne arvot meni jotenki, että [] niinku tavallaa se ihmisten hyvinvointi. Ja siis sellanen on niinkun ihan tosi paljon tärkeempää (Ihmisen hyvinvointi)

Pätevyys– tarinatyypissä koulutuksella on välineellistä arvoa: tutkinnon suorittaminen antaa muodollisen pätevyyden, joka mahdollistaa kertojalle omien tavoitteiden saavuttamisen. Kertoja arvioi lähihoitajakoulutuksen etuja ja hyötyjä, mutta myös haasteita ja arvioi eri koulutusvaihtoehtoja. Koulutushakupäätös on rationaalinen valinta, joka vahvistaa kertojan osaamista tavoitteisella koulutus- ja työuralla.

Esimerkki tarinasta, jossa kertojan tavoitteena on laajentaa osaamistaan uudella tutkinnolla:

ois kiva että ois, kato ois kiva [naurahtaa] ja hyödyllinen ja näi, että ois sitte joku ihan virallinenkin ammatti tältä alalta, että mä voin tavallaan tehdä, että mulla ois vähän niinkö enemmän natsoja tehä sitä [yritys] hommaa. (Oma visio)

Jotain tehtävä -tarinatyypissä kiinnostus koulutushakuun ja alan valintaan perustuu mahdollisuuteen saada työtä. Kertojalla on vaihtoehdot vähissä ja hän tekee koulutushakupäätöksen ilman harkintaa, epäolennaisilla perusteilla tai ohjattuna. Ydinmerkitys liittyy selviytymiseen haastavassa elämäntilanteessa. Kertojalla on seinä edessä. Yhdellä kertojalla haastava tilanne liittyy tukalaan tilanteeseen työpaikalla. Muilla työttömyys tai työttömyysuhka edellyttää toimenpiteitä.

Esimerkissä kertoja kokee epäonnistuneensa työssä ja tekee työpaikan palaverissa päätöksen hakeutua ammattiin, jota on aikaisemmin inhonnut:

No se tuli vähän niinku puskista. Alussa se oli vähän semmonen viimenen oljenkorsi, et jotain on löydettävä. (Yllättävä valinta)

Ura perintönä -tarinatyypissä kertoja on varma uravalinnastaan ja kuvaa ammatinvalintaa ”veren perintönä”. Hän ei reflektoi tai pohdi ammatillista identiteettiään, kuten kiinnostusta alalle tai arvojaan. Kertoja kuvaa tehneensä ammatinvalinnan jo lapsena, ja perustelee ammatinvalintaa vanhemman mallilla:

Hyvin tämmönen hoitajapainotteinen tää mun perhe. No, hmm, se oli ehkä veren perintö. (Veren perintö)

Tutkimukseni on kesken, mutta jo tässä vaiheessa tulokset ovat kiinnostavia. Tarinoissa kertojien toimijuus ja osallisuus koulutushakupäätöksessä ja lähihoitaja-ammatinvalinnassa näyttäytyvät hyvin erilaisena. Mitä seurausta näistä tyypittelyistä voisi olla opiskelijoiden ohjaustarpeisiin, motivaatioon, sitoutumiseen ja ammatilliseen kasvuun? Millaisesta uraohjauksesta aikuiset hyötyisivät koulutukseen hakuvaiheessa ja koulutuksen aikana, ja kuinka aikuisopettajana tuet ja ohjaat opiskelijoita yksilöllisesti heidän ammatillisessa kasvussaan, kun koulutuksella on hyvin erilainen merkitys eri opiskelijoille? Osa kertojista puolusti ja perusteli hakeutumistaan perustutkintokoulutukseen toisen alan vastuullisista asiantuntija- tai johtotehtävistä. Millainen on käsityksemme ”oikeasta” urakehityksestä? Ja koskeeko koulutuksellinen tasa-arvo myös keski-ikäisiä?

Ei ole kahta samanlaista tarinaa. Tapahtumat ja ihmiset ovat paikkaan ja aikaan sidottuja, kokemukset ja niihin liitetyt ajatukset, tunteet ja merkitykset ovat yksilöllisiä. Kun kertomus kerrotaan avoimesti, se tavoittaa jotain syvempää, jotain yhteistä, joka on jaettavissa. Olen kiitollinen jokaisesta tarinasta, jonka kertoja jakoi kanssani. Kertojat ovat kertoneet tarinansa avoimesti ja vilpittömästi.

Kirjoittaja Helena Taskinen on koulutukseltaan KM, lastentarhanopettaja ja opinto-ohjaaja. Helena Taskinen toimii lehtorina Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiassa.

Tapahtumat

Tapahtuma | 26.4.2024

Hallituksen kokous 4 / 2024

Tapahtuma | 27.4.2024

Vuosikokous 2024

Tapahtuma | 15.5.2024

OAJ valtuuston kevätkokous

Yhdistyksemme

Aikuisopettajien liitto AKOL ry:n tehtävänä on toimia aikuisopetuksen alalla toimivan jäsenistönsä oikeuksien, taloudellisen ja sosiaalisen aseman turvaamiseksi sekä ammatillisen ja järjestöllisen osaamisen kehittämiseksi.

Yhdistyksemme toimintaa hoitaa yhdistyksen puheenjohtaja ja hallitus. Aikuisopettajienliitossa on jäsenenä n. 2000 aikuisopettajaa ja -kouluttajaa jäsenyhdistyksissä.